Viisaiden päätösten aika

Suomen hallituksen päätös käynnistää irtautuminen jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta ja nostaa puolustusmenot 3% bkt-tasolle ovat tervetulleita. Tämä on vastuullista toimintaa aikana, jolloin Euroopan sotilaalliset uhkakuvat muuttuvat. Keskeinen oppi tulee Ukrainasta, jossa Venäjän sodankäynti pakottaa meidät suunnittelupöydän äärelle. Etulinjan maana emme voi sulkea silmiämme kehitykseltä.

Yksinkertaisesti henki ajoi ohi menneestä. Kun Suomi liittyi Ottawan sopimukseen, muistan erään arvion, jonka mukaan puolustuksemme nojaa diplomatiaan. Tuolloin valtavirtainen maailmankatsomus Euroopassa oli suursotien ajan päättyminen. Vaikka emme ajaneetkaan maanpuolustustamme alennustilaan, kenties joitakin turvallisuuspolitiikan peruslähtökohtia unohdettiin. Olemme Venäjän naapurimaa ja sijaitsemme maanosamme kannalta strategisesti tärkeässä solmukohdassa Itämeren ja Arktisen alueen välissä. Jos emme panosta omaan puolustukseen, luomme Venäjälle tyhjiöitä, joita se ei epäröi täyttää. Sen sijaan pysymällä vahvana, meillä on kriisiaikoina liittolaisia ainakin kriisiaikoina ja todennäköisesti kauempanakin Atlantin toisella puolen.

Nämä lainalaisuudet pätevät erityisesti aikana, jolloin turvallisuusympäristömme on kiristynyt. Kannamme maantieteemme takia suurempaa taakkaa kuin monet liittolaisemme. Meidän 1300 kilometrin yhteinen raja Venäjän kanssa luo selkeitä puolustuksellisia vastuita. Omasta tontista on pidettävä huolta ja tätä meiltä myös liittolaisemme vallitsevissa olosuhteissa odottavat.

Nostamalla puolustusmenojamme viestimme tekojen kautta ottavamme maanpuolustuksen vakavasti ja samalla voimme vaatia tätä muiltakin. Heittopussin maineesta Suomessa ei tarvitse murehtia. Olen varma, että liittolaisiltamme löytyy ymmärrystä ja tukea päätöksillemme niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.

Seuraavaksi edessä on konkreettisten ratkaisujen aika. Miinojen osalta tämä tarkoittaa ainakin suoristuskyvyn palauttamista puolustusvoimille, varusmiesten ja reserviläisten koulusta sekä miinojen valmistus ja teknologian kehittäminen mieluiten yhteistyössä suomalaisen puolustusteollisuuden kanssa. Osaamista Suomelta tästä löytyy, joten prosessi ei ole meille ongelma.

Maanpuolustuksen näkökulmasta puolustusmenojen kärjen on oltava maavoimien kehittämisessä nyt kun takana ovat ilma- ja merivoimien strategiset hankkeet. Esiin nousevat ainakin ilma- ja ohjuspuolustuksen kehittäminen, taistelijoiden varustelun päivitys, alueellinen valmius, droonit sekä tietysti miinateknologia.

Suomalaisilla on perinteisesti ollut graniitin kova maanpuolustustahto, jolle ei löydy vertailukohtaa Euroopasta. Samalla on kuitenkin selvää, että sen rinnalle tarvitaan resursseja. Epävarmuuden jatkuminen Euroopassa on todennäköistä ja Venäjän uhka säilyy. Siksi maanpuolustuksen tarpeita on kehitettävä pitkäjänteisesti ja säästöpaineiden ansaa välteltävä. Emme halua ajautua tilanteeseen, jossa hetken mielijohteesta puolustusmenoja ryhdyttäisiin leikkaamaan.

Tämän välttämiseksi ehdotankin, että Suomessa kirjattaisiin lakiin puolustusmenojen minimitaso. Näin tulevatkin hallitukset sitoutuisivat huolehtimaan suorituskyvyistämme turbulentteina aikoina. Sopiva minitaso olisi 3%, joka on myös nyt ilmoitettujen investointien päämäärä.

Vahva tahto ja kovat panostukset – siinä on yhtälö, joka pitää sodan loitolla, ystävät kiinnostuneina ja viholliset loitolla. Olen jo vuosien ajan puhunut siitä, miten puolustusmenojemme riittävä bkt-taso on 3-4% paikkeilla. Nyt suunta on viimeinkin oikea. Viisaiden päätösten aika on nyt ja toivon hartaasti, ettemme tältä polulta eksy.

– Mika Aaltola