Eurooppa kulkee sumussa – ilman suuntatähteä historia toistaa itseään

Venäjän energiasta irtautuminen on osoittautunut kivuliaaksi ja vajavaiseksi. Vielä vuonna 2021 lähes puolet unionin kaasusta ja kolmannes öljystä tuli Venäjältä. Nyt luvut ovat laskeneet, mutta ei riittävästi. Vuonna 2024 Eurooppa maksoi edelleen yli 20 miljardia euroa venäläisistä fossiilisista polttoaineista – summa, joka valui suoraan sotakoneiston polttoaineeksi. Joissakin maissa riippuvuus on jopa kasvanut: Unkari sai vuonna 2024 jo 86 prosenttia öljystään Venäjältä, kun osuus ennen sotaa oli 61. Samalla Slovakia pysyy lähes täysin kiinni Moskovan putkissa. Näiden poikkeusten varaan rakentuu koko EU:n heikkous. Yhtenäisyys murtuu, ja Venäjä oppii pelaamaan jäsenvaltioita toisiaan vastaan.

Intian suhde on yhtä ristiriitainen. EU kiihdyttää kauppaneuvotteluja, mutta Intia on noussut yhdeksi Venäjän suurimmista öljynostajista. Sodan alusta lähtien sen tuonti on lähes kolminkertaistunut. Osa tästä öljystä jalostetaan ja myydään takaisin Eurooppaan, jolloin kierrätämme omia pakotteitamme ja hämäämme itseämme. Intia on maailman nopeimmin kasvava suuri talous, jonka houkutus on ymmärrettävä. Mutta samalla se on elintärkeä kanava Venäjän sodankäynnin ylläpitämiselle. Tätä jännitettä EU ei ole halunnut nähdä.

Kiinan kohdalla olemme sidottuja vielä syvemmin. EU:n ja Kiinan välinen kauppa on yli 800 miljardin euron arvoista vuodessa. Yli viidennes EU:n tuonnista tulee Pekingistä. Saksa vie kolmanneksen autoistaan Kiinaan, Ranskan viini löytää suurimmat kasvumarkkinansa sieltä, ja italialainen muoti on kiinni kiinalaisessa kuluttajassa. Tämä riippuvuus tekee ”de-riskingistä” enemmän poliittista retoriikkaa kuin todellista strategiaa. Samaan aikaan Venäjän ja Kiinan välinen kauppa on kasvanut sodan alusta yli 60 prosenttia.

Kumppanuus ei ole enää vain retorinen julistus, vaan konkreettinen taloudellinen ja teknologinen liitto, joka antaa Venäjälle keinot kiertää pakotteita ja jatkaa sotaa Ukrainassa.

Euroopan historia varoittaa meitä. Vuosituhannen alussa ajattelimme, että taloudellinen vuorovaikutus Venäjän kanssa tuo vakautta. Energia nähtiin siltana, ei aseena. Se oli kohtalokas harha, joka maksoi Ukrainalle veressä ja Euroopalle turvallisuudessa. Nyt olemme vaarassa tehdä saman virheen uudelleen. Katsomme Intiaan ja Kiinaan taloudellisen houkutuksen kautta ja suljemme silmämme niiden todelliselta geopoliittiselta roolilta. Olemme jälleen kirjoittamassa käsikirjoitusta, jossa lyhyen aikavälin hyödyt pyyhkivät pois pitkän aikavälin riskit.

Lisäksi EU:n sisäiset ristiriidat syövät sen kykyä nähdä kirkkaasti. Ranska puhuu strategisesta autonomiasta, Saksa varjelee taloudellisia intressejään ja Itä-Euroopan maat vaativat turvallisuutta ensimmäiseksi. Tulos on sekava kompromissi, joka ei tyydytä ketään mutta antaa muille suurvalloille mahdollisuuden käyttää meitä hyväkseen. Niin kauan kuin jäsenvaltiot katsovat peiliin eri kulmista, unionilta puuttuu yhteinen suuntatähti.

Miten tästä eteenpäin? Ensimmäinen askel on tunnustaa tilanne. Venäjän energiasta on irtauduttava täysin, myös niissä maissa, joissa riippuvuus on syvä ja vaihtoehdot vaikeita. Toiseksi, Intian kanssa käytävissä neuvotteluissa on oltava rehellisiä. Niin kauan kuin se rahoittaa Venäjän sotaa öljyostoillaan, syvä talouskumppanuus rapauttaa EU:n pakotepolitiikan uskottavuuden. Kolmanneksi, Kiinan kohdalla on tehtävä ero välttämättömän kaupan ja vaarallisen riippuvuuden välillä. Tämä tarkoittaa konkreettisia toimia: mikrosirujen, akkuteknologian ja tekoälyn kaltaisten kriittisten alojen riippuvuudet on purettava ja tuotava Eurooppaan. Neljänneksi, unionin sisällä on käytävä läpi kivulias mutta välttämätön keskustelu siitä, mitä yhteiset geostrategiset intressit todella ovat.

Eurooppa ei voi enää ostaa turvallisuuttaan toisten varastoista eikä vuokrata tulevaisuuttaan toisten ehdoilla. Meidän on kyettävä näkemään kirkkaasti, vaikka se olisi poliittisesti epämukavaa ja taloudellisesti kivuliasta. Vain oman suuntatähden kautta voimme kulkea pois sumusta. Muuten historia toistaa itseään – ja seuraavalla kerralla hinta voi olla vielä korkeampi.

– Mika Aaltola