Arktinen alue on Euroopan etulinjaa

Venäjän laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa on samalla tuonut sotilaallisen kilpailun myös pohjoiseen. Moskova on rakentanut uutta infrastruktuuria, perustanut erityisiä merivoimien rakenteita ja vahvistanut tukikohtiaan Jäämeren rannikolla. Tämä ei ole irrallinen ilmiö vaan osa samaa kokonaisuutta, jossa Venäjä pyrkii horjuttamaan eurooppalaista turvallisuusjärjestystä. Kun tähän liitetään Kiinan Polar Silk Road -strategia, jossa tieteellisen yhteistyön varjolla kasvatetaan poliittista ja jopa sotilaallista läsnäoloa, muodostuu kuva jossa Arktinen on osa laajempaa geostrategista kamppailua.

EU:n nykyinen arktinen strategia on vuodelta 2021. Se laadittiin ennen Venäjän täysimittaista sotaa ja ennen Kiinan viime vuosien laajentumista pohjoiseen. Strategia nojaa edelleen kestävän kehityksen ja ympäristönsuojelun kaltaisiin peruspilareihin, mutta se ei enää riitä. Tarvitsemme päivityksen, joka tunnistaa uuden turvallisuustilanteen ja antaa EU:lle kyvyn toimia yhdessä jäsenmaiden ja Naton kanssa.

Euroopan parlamentti haluaa painostaa komissiota valmistelemaan uuden arktisen strategian. Syksyn aikana käsittelemme asiaa ulkoasiainvaliokunnassa, ja olen pitänyt tärkeänä, että keskustelussa otetaan huomioon muutama keskeinen teema. Venäjän militarisaation ja Ukrainan sodan seuraukset on tunnistettava arktisessa politiikassa. Ilmastonmuutoksen ja turvallisuuden yhteys on nähtävä kokonaisuutena, joka muokkaa geopoliittista tilannetta. Kiinan kasvava ja kaksikäyttöinen läsnäolo on arvioitava avoimin silmin. Lisäksi korostan hybridivaikuttamisen torjuntaa, kriittisen infrastruktuurin suojaamista, jäämurtajakapasiteetin kehittämistä sekä syvempää yhteistyötä Naton ja Yhdysvaltojen kanssa. Yhtä lailla painotan kumppanuuksien vahvistamista Pohjoismaiden ja Kanadan kanssa sekä alkuperäiskansojen aseman turvaamista päätöksenteossa.

Parlamentin keskusteluissa on noussut esiin myös Arktisen neuvoston halvaantuminen Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Kun keskeinen foorumi on lamaantunut, on luotava rinnalle uusia yhteistyökanavia, joissa arktiset maat ja kumppanit voivat jakaa tietoa ja koordinoida toimintaansa. Euroopan on oltava aloitteellinen eikä vain sivustaseuraaja.

Teknologian ja infrastruktuurin osalta Arktis on kriittinen alue. Satelliittikyvykkyydet, jotka turvaavat viestinnän ja navigoinnin, on varmistettava eurooppalaisin ratkaisuin. Ne ovat välttämättömiä sekä siviilien että puolustuksen tarpeisiin, ja ne on suojattava häirinnältä ja vihamieliseltä toiminnalta. Samalla on kehitettävä pohjoisia yhteyksiä Suomen ja Ruotsin Lapista Jäämerelle, mikä vahvistaa alueiden elinvoimaa, huoltovarmuutta ja sotilaallista liikkuvuutta. Nämä niin sanotut North-to-North-yhteydet avaavat myös uusia mahdollisuuksia pohjoisen taloudelle ja asukkaille.

Mitä tämä kaikki käytännössä tarkoittaa? Ensinnäkin on varmistettava kriittinen infrastruktuuri. Viime aikojen tapahtumat Itämerellä ovat osoittaneet, miten haavoittuvia merenalaiset kaapelit ja putkistot voivat olla. Sama pätee Arktiseen, jossa kulkee Euroopan tulevaisuuden digitaalinen ja energiayhteys. On lisättävä valvontaa, investoitava hybridivaikuttamisen torjuntaan ja otettava käyttöön uutta teknologiaa, kuten miehittämättömiä järjestelmiä.

Toiseksi meidän on panostettava liikkuvuuteen ja logistiikkaan. Jäämurtajat eivät ole vain talvimerenkulun väline vaan osa turvallisuutta ja huoltovarmuutta. Suomi on tässä maailmanluokan osaaja, ja osaamista voidaan hyödyntää laajemmin Euroopassa. Samalla tarvitsemme uusia yhteyksiä pohjoisesta pohjoiseen esimerkiksi rautatieyhteyksien kehittämistä Suomen Lapista Jäämerelle, jotka vahvistavat alueen asukkaiden elinmahdollisuuksia ja parantavat myös sotilaallista liikkuvuutta.

Kolmanneksi tarvitsemme vahvempaa kumppanuutta. Pohjoismaat ja Kanada ovat meille luonnollisia liittolaisia, mutta myös Yhdysvaltojen kanssa EU:n on syvennettävä arktista vuoropuhelua. Kanada on viime vuosina ottanut arktisella alueella uusia, hyvin konkreettisia askeleita. Se rakentaa raskaita jäänmurtajia Polar Icebreaker -hankkeessa, harjoittelee sotilaallista ja pelastustoimintaa Operation Nanookissa ja hakee liittolaisia niin EU:sta kuin Natostakin. Nämä toimet kertovat, että Ottawa ei halua jäädä sivustaseuraajaksi, vaan tunnistaa arktisen geopolitiikan kovenevat panokset. Kun tähän yhdistetään Kanadan halu tehdä tiiviimpää yhteistyötä EU:n kanssa, muodostuu meille luonnollinen kumppanuus, jossa kauppa, teknologia ja turvallisuus punoutuvat yhteen. Euroopan kannattaa nähdä Kanada yhtä lailla transatlanttisena sillanpäänä pohjoiseen kuin Yhdysvallatkin.

Yhdysvaltojen politiikka on saanut ajoittain värikkäitä ja jopa hataria muotoja, kuten presidentti Trumpin aikanaan esittämät ajatukset Grönlannista osoittivat. Niiden takaa on silti nähtävissä tärkeä havainto: Arktinen alue on noussut Washingtonin strategiseen ajatteluun, ja sen arvo tunnistetaan osana globaalia kilpailua. Tämä on Euroopan kannalta merkittävää. Jos Yhdysvallat kanavoi huomionsa oikein, se vahvistaa transatlanttista sitoutumista pohjoiseen ja tarjoaa EU:lle mahdollisuuden rakentaa tiiviimpää yhteistyötä yhteisen turvallisuuden vahvistamiseksi.

Vain yhdessä voimme varmistaa, että Venäjän ja Kiinan pyrkimykset eivät murenna sääntöpohjaista järjestystä pohjoisessa. Lopulta kyse on koko Euroopan turvallisuudesta. Arktinen ei ole enää kaukainen periferia vaan osa ydinalueitamme. Jos jätämme sen huomiotta, jätämme selkämme suojaamatta. Siksi EU:n on otettava rohkeampi, turvallisuuteen nojaava ote ja päivitettävä strategiansa vastaamaan todellisuutta.

Suomelle tämä ei ole vieras kysymys. Me olemme arktinen maa, ja jäsenyytemme EU:ssa ja Natossa tuo meille myös erityisen vastuun. Parlamentissa katson sen perään, että Arktinen pysyy Euroopan agendalla ja että sen turvallisuus nähdään osana meidän kaikkien turvallisuutta.

Arktis on Euroopan etulinja. Sinne meidän on katsottava, ei vain ilmaston ja talouden vaan myös rauhan ja turvallisuuden tähden.

– Mika Aaltola