Suhdetta Yhdysvaltoihin ei kannata laiminlyödä

Yhdysvalloissa käynnistyy, ainakin toistaiseksi, uusi poliittinen aikakausi Trumpin virkaanastumisen myötä. Spekuloinnit loppuvat, ja teot ryhtyvät puhumaan puolestaan näillä näkymin hyvin nopeasti, kun presidentti aikoo jalkauttaa tavoitteitaan välittömästi. Suurin osa niistä koskee ensisijaisesti kotimaata, mutta varmasti Valkoisen talon ulkopoliittinen agendakin kehittyy niiden rinnalla ripeää tahtia.

Lähtökohtana Trumpin kanssa on ymmärrys siitä, että hänen hallintonsa toimintatavaksi muodostunee suoraviivainen suurvaltapolitiikka, jossa edut ja hyödyt nostavat päätään ensisijaisesti. Varmasti vanhoille ystäville on taattu audienssi, mutta ilmaiseksi ei asioita kannata odottaa. Tämän rinnalle myös mahtuu valmius kohdata vastustajien ja kilpailijoiden johtajia, mutta tätä ei pidä tulkita automaattisesti tueksi. Trump aikoo arvioida pelilaudan uudelleen oman näkemyksensä ja tietojensa pohjalta; vasta sitten on ratkaisujen aika. Ei presidenttiä kannata nähdä despoottina, joka olisi halukas uhkapelaamaan Yhdysvaltojen suurvalta-asemalla ja sitä kautta omalla asemallaan. Joka tapauksessa tällä tavoin toimiva Yhdysvallat voi olla ajoittain liittolaisille vaikea tulkittava, ja siihen kannattaa valmistautua. Jo viime kerralla Trumpille oli ominaista, että hän puhui eri kieltä kuin hänen hallintonsa, oli kyseessä sitten Euroopan puolustusmenot tai Venäjä.

Kenties merkittävimmät sektorit, joista eurooppalaisetkin joutuvat Trumpin kanssa vääntämään jollakin tasolla kättä, ovat turvallisuus ja puolustus sekä kauppapolitiikka. Puolustusmenot, kovat tullit, Nato, Grönlanti, energia ja Ukraina ovat tästä jo hyviä esimerkkejä. Eurooppalaisten on ymmärrettävä, ettei Trumpilla ole itseisarvoista tarvetta tehdä myönnytyksiä edes vanhoille kavereille. Siksi häneen ja hallintoon kannattaa olla jatkuvassa yhteydessä ja tuoda esiin kantojamme. Minkäänlainen ”out of sight, out of mind” – tai kädenlämpöisten lipevien lupausten politiikka ei toimi, sillä tämän myös Trump on jo kokenut. Yhdysvaltojen etuja kannattaa kunnioittaa, mutta ei yksipuolisesti: niiden täytyy olla linjassa Euroopan ja Suomen etujen kanssa. Olennaista on muistaa, miten kärjistynyt riitely korvaamattoman liittolaisen kanssa olisi typerää tai ylipäätään ajautuminen tilanteeseen, jossa suhdetta Yhdysvaltoihin inflatoidaan arvomiekkailuilla uutistoimitusten etusivuilla.

Suomella tilanne on sikäli hyvä, että Nato-jäsenyyden myötä meille on avautunut lukuisia polkuja ylläpitää jatkuvuutta ja sen ohella rakentaa uutta Yhdysvaltojen kanssa kahdenvälisesti. Palaset ovat paikallaan niin hallintojen (puolustus- ja ulkoministeriö), asevoimien, DCA-sopimuksen sekä kauppa- ja teknologiapolitiikan osalta (muistutuksena Suomen ja Yhdysvaltojen 5/6G-yhteistyösopimus). Naton ohella suhdetta voidaan hoitaa myös suoraan kahdenvälisesti, ja tällä pohjalla tekemistä riittää, enkä ole huolissani suhteestamme. Myös muiden Pohjoismaiden kanssa on mahdollista luoda latua suhteessa Yhdysvaltoihin muun muassa uuden huippukokouksen toteuttamisen tai vaikkapa Nordefcon kautta.

Euroopan osalta muutama vinkki suhteessa Trumpiin. Kauppasodan uhkaan tulee suhtautua vakavasti, mutta rauhallisesti. Yhdysvalloista on saatavilla pitkäaikaista energiaa LNG:n muodossa, ja puolustusteollisuudella on potentiaalia, kun Eurooppa kaipaa terästystä Ukrainan jälkeen. Diilin elementtejä on nähtävissä. Samalla on huolehdittava vastineesta, jos tullit kuitenkin tulevat. Niiden ulkopuolelle olisi silti syytä jättää välttämättömät puolustustarvikkeet ja energia.

Tullien torjumista voi tukea myös normatiivisin keinoin. Omassa työssänikin pyrin siihen, että EU keskittyisi nyt kaupan avaamiseen. Tästä hyviä esimerkkejä voisivat olla Britannia ja Sveitsi sekä Etelä-Aasia. Samoin Mercosur-sopimuksen nopea edistäminen maaliin saakka olisi hyvä vastatoimi. Matkustan pian Intiaan, jossa valmistelemme EU-Intia-kauppasopimusta. Tällaista ajattelua kannattaa yrittää edistää, vaikka ajan henki tarjoaisikin jotain muutakin.

Naton suhteen on syytä varautua kovaankin puheeseen puolustusmenoista ja uhkauksista vetää amerikkalaisjoukkoja muualle. Vaikka monet valtiot aikovatkin nyt korostaa kahdenvälistä suhdettaan Trumpin Yhdysvaltoihin, Nato on syytä pitää mielessä. Liittokunnan elinvoimaa ei tule heikentää oman edun tavoittelulla, vaan paras keino tukea molempia on investoida puolustukseen ja osoittaa tämä selvästi Washingtonin suuntaan. Suomesta olen monesti sanonut, että puolustusmenojemme bkt-osuus on 3 % – tätä samaa voin suositella muillekin jäsenmaille. Myös uuden komission puolustusteollisuuden aloitteisiin kannattaa suhtautua avoimesti, kunhan korkea edustaja Kallas ja komissaari Kubilius niitä esittelevät. Oma lukunsa on presidentti Niinistön varautumisunionin konkreettinen jalkauttaminen jäsenmaiden tasolle. Puheet Grönlannista voi muuten nähdä niinkin, että mikäli Trumpin hallinto on kiinnostunut Pohjois-Atlantista ja Pohjolasta, siinä on mahdollisuus tuoda aihepiiri kenties positiivisemmassa valossa hallinnon pöydälle.

Lopuksi Ukrainasta, joka tuntuu monia huolestuttavan. Ratkaisun hakeminen ei automaattisesti ole kauhukuva, sillä kaikki riippuu toteutuksesta. Uusi presidentti aikoo arvioida tilanteen omista lähtökohdistaan, mutta viime kädessä realismin reunaehtoihin tukeutuen. Ei Trump Ukrainaa Venäjälle syötä eikä ilmaiseksi ratkaisuja tarjoa. Valmius Putinin tapaamiseen puolestaan kertoo suurvallan kaksiselkoisuudesta, joka on Trumpille hyvin ominainen toimintapa. Katse kannattaa pitää pallossa: eurooppalaisten heikkous ja häilyvyys suhteessa Venäjään vuosikymmenten ajan sekä haluttomuus vastata sotilaalliseen uhkaan ovat ruokkineet sotaa Ukrainassa, ei Trumpin Yhdysvallat. Sormilla ei siis kannata huitoa tai osoitella amerikkalaisten suuntaan, vaan keskittyä siihen, että Ukraina saa edelleen tarvitsemansa aseellisen tuen. Näin tekemällä osoitetaan Trumpille myös sitoutumista asiaan.

Sen sijaan, että enää kannattaisi surkutella vaalitulosta, maalailla kauhukuvia, seurata Elon Muskia suurennuslasilla tai juosta huhupuheiden perässä, suotavampaa on tästä eteenpäin keskittyä tekoihin ja oman linjan valmisteluun. Suhdetta Washingtoniin on hoidettava jatkossakin asiallisesti ja siitä lähtökohdasta käsin, että kyseessä on sekä Suomen että Euroopan kannalta elintärkeä liittolainen. Järkevää etuihin pohjautuvaa yhteistyötä on mahdollista toteuttaa jatkossakin, vaikkei se suoraviivaista uuden Valkoisen talon kanssa aina olisikaan.

Suhdetta Yhdysvaltoihin ei kannata laiminlyödä latteuksiin tukeutumalla tai valmistautumattomuudella – tähän ei ole varaa Euroopassa eikä sen kummemmin Suomessakaan. Myös Trumpin hallinnon kanssa on mahdollista tehdä johdonmukaista ja tavoitteellista yhteistyötä. Transatlanttisen suhteen omaehtoinen heikentäminen olisi juuri sitä, mitä niin Pekingissä kuin Moskovassakin kovasti toivotaan.

-Mika Aalola

 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *