Ajatuksia Grönlannista: Arktinen alue siirtyy reunalta kohti keskipistettä

Kansainvälisen politiikan keskusteluun on noussut viime aikoina, kenties yllättäen ja odottamattakin, Arktinen alue. Kyse on ensisijaisesti siitä, miten vastavalittu presidentti Trump on päättänyt ottaa Tanskan kuningaskuntaan kuuluvan Grönlannin tähtäimiinsä ja esittänyt alueluovutuksia muistuttavia vaatimuksia ja kommentteja Kööpenhaminan suuntaan. Trumpin kovissa puheissa toistuu, miten Yhdysvallat haluaa strategisesti tärkeän Grönlannin haltuunsa etenkin puolustuksellisista syistä. Varapresidentti JD Vance heitti lisää vettä myllyyn haukkumalla Tanskaa huonoksi liittolaiseksi.

Väistämättä eteemme on muodostunut vähintäänkin diplomaattisen kriisin ainekset. Toki muistamme, miten Trump esitti jo ensimmäisellä kaudellaan nyt kuultujen vaatimusten kanssa sointuvia ajatuksia Grönlannin ostamisesta. Joka tapauksessa linjat ovat käyneet kuumana Washingtonin, Kööpenhaminan ja Nato-maiden kesken. Keskeneräisen tilanteen lopputulemaa on vaikea ennakoida, sillä emme voi varmuudella sanoa, onko kyseessä Tanskan kovistelu Grönlannin puolustuksen parantamiseksi vai vakava intentio tehdä asialle jotain omin päin.

Tilanteen ymmärtäminen edellyttää kokonaiskuvan tarkastelua. Ei ole lainkaan sattumaan, että Grönlanti on nyt Trumpin huomion kohteena. Kyse on laskelmoidusta suurvaltapolitiikasta, jossa resurssit ja kilpailijoiden – kuten Kiinan ja Venäjän – suitsemisesta. Maailman johtovaltiot käyvät ajoittain armotonta vääntöä varsinkin tulevaisuuden teknologioiden resurssien ja energialähteiden hallinasta. Grönlanti seisoo tunnetusti suurten vesi-, öljy- ja kaasuvarantojen sekä harvinaisten maametallien ja uraanin päällä. Olennaista on myös maantiede, Koillisväylän ja Luoteisväylän sulaminen ilmastonmuutoksen myötä tarjoaa suurvalloille suoraviivaisen reitin Euroopan ja Aasian markkinoille.

Sotilaallisesti katsottuna Grönlanti kytkeytyy osaksi Euroopan laajempaa Pohjolan näyttämöä. Arktisen alueen tärkein meriväylä on Grönlannin, Islannin ja Britannian välinen Giuk-kapeikko. Se on toisin sanoen portti sotilaallisella liikehdinnälle Pohjois-Atlantilla, joka on elintärkeä niin Venäjän kuin Nato-maiden aluksille. Kaikkien osapuolten lähtökohtana on oman merenkulun ja pääsyn turvaaminen sekä heikentää vastapuolta tässä suhteessa. Grönlanti ei siis saisi tarjota pääsyä vihollistahoille kriisitilanteessa. Tästä näkökulmasta vaatimukset Grönlannin puolustuksen vahvistamisesta ovat tarpeen, onhan Grönlanti ainakin toistaiseksi Tanskan kautta osa Natoa.

Pakkaa sekoittaa lisäksi Grönlannin vahva identiteetti, joka on jo vuosikymmenten ajan näkynyt itsenäistymispuheissa. Itsehallintoa nauttivan saaren pääministeri onkin voimistanut näitä puheita viime aikoina. On selvää, että Yhdysvaltojen nykyinen hallinto on tarttunut tähän ulottuvuuteen ja omaksunut jopa disinformaation keinoja momentumin kiihdyttämiseksi. Grönlannin poliittinen johto osaa lukea tilanteen ja muiden tavoin pyrkii oletettavasti hyödyntämään tilannetta tavoitteidensa tukemiseksi. Voi hyvin olla, että Grönlanti äänestää myöhemmin Tanskan kuningaskunnasta irtautumisen puolesta ja tämä on ollut monien grönlantilaisten päätavoite jo pidemmän aikaa – ei niinkään liittyminen osaksi Yhdysvaltoja.

Näitä tosiasioita arvioidaan niin Washingtonissa, Pekingissä kuin Moskovassakin kun ne varautuvat kovenevaan kilpailuun. Kun uusia etupiirejä hahmotellaan, on hyvä pitää mielessä vaikkapa se, että Kiina ja Venäjä sopivat hiljattain yhteistyöstä uusien arktisen alueen kuljetusreittien kehittämiseksi. Arktis ei ole irrallinen rauhan tyyssija, vaan tulevan maailmantalouden kannalta kriittinen alue. Tämän Venäjä on ymmärtänyt jo pitkään ja tästä syystä se on varustautunut pohjoisilla merialueilla meitä paremmin. Samaan tähtää Kiina, joka istuu Arktisessa neuvostossa tarkkailijajäsenenä ja määrittelee itsensä yhä useammin ”near-Artic state” -kategoriaan.

Grönlannissa ymmärretään varmasti suurvaltalaskelmat, jotka tarjoavat mahdollisuuksia lisätä yhteistyötä eri osapuolten kanssa. Mikäli eteen tulee itsenäistyminen, Grönlanti joutuu tekemään töitä valtiollisen asemansa vahvistamiseksi ja tämä tulee tapahtumaan hyödyntämällä valtteja talouden ja turvallisuuspolitiikan keinoin. Silloin lännen tulee toimia päättäväisesti sen eteen, että Grönlanti olisi vahva seisomaan omin jaloin ja torjumaan Venäjän sekä Kiinan vaikutusvallan kasvua sen alueilla. Yhdysvallat on varautunut kehitykseen ottamalla kenties groteskin tulokulman, mutta asiaa on syytä pohtia myös eurooppalaisesta näkökulmasta.

Euroopan unionin ja Grönlannin suhteet ovat perinteisesti olleet käytännölliset ja kaupallista yhteistyötä painottavia. Vaikka Grönlanti ei kuulu EU:hun, Bryssel on myöntänyt sille merentakaisen alueen erityisaseman ja välillämme on sopimuksia sekä yhteistyötä etenkin matkailun, kaivosteollisuuden, kalastuksen ja elintarvikkeiden, vihreän talouden ja energian saralla. Tältä pohjalta Euroopan ja Grönlannin välistä yhteistyötä on syytä kehittää, varsinkin, jos edessämme on saaren itsenäistyminen. Keppien sijaan on tarjottava porkkanoita, jotta länsi olisi grönlantilaisille ensisijainen liittolainen. Itsenäinen Grönlanti myös olisi riippuvainen taloudellisesta tuesta, jota se on tähän astikin saanut Tanskalle. Ilman toimivia taloussuhteita se uhkaisi jäädä heikoksi ja siten alttiiksi itäisten suurvaltojen houkutuksille.

Muiden tavoin myös meidän on varauduttava muuttuvaan suhteeseen Grönlannin kanssa, joka käytännössä tarkoittaisi koko Arktisen alueen tarkastelua strategisen suunnitelman laatimisella niin Naton kuin EU:n päässä. Edellinen EU:n arktinen strategia on vuodelta 2021 ja Nato ei puolestaan ole koskaan laatinut erillistä linjapaperia Arktiselle alueelle osittain Tanskan ja Grönlannin vastahakoisuuden vuoksi. Nyt nähtävä kehitys pakottaa Eurooppaa ottamaan etunojaa alueen suhteen emmekä voi jäädä sivustaseuraajaksi, kun muut asettavat
pelimerkkejään pöydälle.

Arktis on osa Eurooppaa eli ydinalueitamme ja näin meidän on asiaan suhtauduttava. Tälle hyvä lähtökohta on EU:n arktisen strategian päivitys ja Naton arktisen alueen linjapaperi, jolle perusteena toimivat myös Suomen ja Ruotsin jäsenyydet. Mahdollisia isoja kysymyksiä edessä ovat myös Grönlannin EU- ja Nato-suhteet, jos itsenäistyminen häämöttää. Haluaisiko Grönlanti pyrkiä EU:n jäseneksi ja mikä sen juridinen suhde Nato-jäsenyyteen olisi? Minkälaiset eroneuvottelut Tanska ja Grönlanti kävisivät? On Euroopan strategisen yhtenäisyyden etu, että näihin asioihin saataisiin selkeyttä nopeasti. Nämä ovat elintärkeitä kysymyksiä myös Grönlannille, joka 55,000 asukkaan ja pienen bruttokansantuotteensa takia tarvitsee selkänojia.

Kriisin purkaminen Yhdysvaltojen kanssa on elintärkeää, sillä se syö aikaa, vie huomiota vääriin asioihin ja viljelee epäluottamusta niin transatlanttiseen suhteeseen kuin grönlantilaisten suuntaan. Joka tapauksessa näytämme kaikki olevan samaa mieltä ainakin siitä, ettei Arktinen alue – Grönlanti mukaan lukien – ole periferiaa vaan sulautumassa osaksi keskipistettä. Tätä viestiä Suomenkin kannattaa tuoda esiin Naton ja EU:n puitteissa. Katse on syytä pitää kokonaiskuvassa ja yrittää kääntää pohjoiseen kohdistuva huomio kaupallisten suhteiden, puolustusyhteistyön ja huoltovarmuuden kehittämiseksi. Viime kädessä kun kyse on yhtä lailla Suomen kansallisten etujen vartioinnista omilla lähialueillamme.

Jos jotain positiivista viime aikaisessa kehityksessä haluaa nähdä, niin ainakin Yhdysvallat on kiinnostunut maapallon pohjoisista asioista ja tunnistaa alueen arvon osana kansainvälistä geopolitiikkaa. Parempi sekin, kuin katseen kääntäminen pois siitä, miten Kiina ja Venäjä kovaa vauhtia laativat Arktikselle omia suunnitelmiaan. Kenties tämän jaetun ymmärryksen pohjalta löydämme kriisistä tien ulos.

Omassa työssäni alue näkyy vahvasti, sillä toimin EU parlamentin ulkoasianvaliokunnan arktisten asioiden varjoraportöörinä sekä pohjoisesta yhteistyöstä vastaavan DEEA valtuuskunnan varajäsenenä. Aionkin parlamentissa katsoa sen perään, että käsityksemme Arktisen alueen tärkeydestä on ajanmukainen ja varaudumme tulevaan kehitykseen tavalla, joka vahvistaa Pohjolan valtioiden strategista asemaa suhteessa suurvaltakilpailuun. Tämä pätee yhtä lailla Grönlantiin, riippumatta siitä miten saaren asukkaat tulevaisuudestaan päättävät. Kaikissa ratkaisuissa on kunnioitettava demokratiaa ja ihmisten omaa tahtoa. Viestimme on oltava selkeä: vain grönlantilaiset voivat päättää alueestaan, itsenäisyydestään ja suhteestaan muuhun maailmaan. Sen enempää eurooppalaiset kuin Trump eivät voi sanella asioita, saatikka esittää uhkauksia Tanskan tai Grönlannin suuntaan. Tuemme liittolaisiamme, muuta viestiä ei tule välittää tai hyväksyä.

– Mika Aaltola