EUROPARLAMENTAARIKKO
MIKA AALTOLA
Työ parlamanetissa
Suomen ja Euroopan turvallisuuden vahvistaminen
Euroopan turvallisuusympäristöä koetellaan jatkuvasti. Minulle on selvää, että Suomen ja koko Euroopan turvallisuus on asetettava päätöksenteon ytimeen. Haluan vahvistaa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintakykyä, jotta Eurooppa kestää myös tulevien kriisien paineet.
Ulkoasiainvaliokunnassa korostan olennaisiin turvallisuuskysymyksiin keskittymistä, sekä Suomen ja Pohjoismaiden näkökulmien huomioimista. Euroopan on rakennettava vahva huoltovarmuus, kilpailukykyinen puolustusteollisuus ja selkeä strateginen suunta. Ukrainan tukeminen on minulle myös pitkäjänteinen sitoumus. Kyse on koko Euroopan turvallisuudesta.
Demokratian puolustaminen
Demokratian puolustaminen on keskeinen prioriteettini. Venäjä ja muut autoritaariset toimijat pyrkivät parhaillaan horjuttamaan eurooppalaista yhtenäisyyttä ja heikentämään kansalaisten luottamusta demokratiaan erilaisin keinoin. Epävakaassa maailmassa eurooppalaisen yhteistyön ja yhteisten arvojen puolustaminen on tärkeämpää kuin koskaan.
Eurooppalaista demokratian kilpeä käsittelevässä valiokunnassa varmistan, että EU:n strategia ulkoisten uhkien torjumiseksi on ajantasainen ja tehokas. Demokratiaa tulee vahvistaa tukemalla tiedettä, mediaa, ja asettamalla tiukkoja sanktioita niille toimijoille, jotka harjoittavat ulkoista vaikuttamista ja disinformaation levittämistä.
Eurooppalaisen kilpailukyvyn parantaminen
Euroopan kilpailukyky ja turvallisuus kulkevat rinnakkain. Riippuvuus autoritaarisista toimijoista, epäreilu kilpailu ja raskas byrokratia heikentävät eurooppalaisen talouden menestymismahdollisuuksia. Haluan keventää sääntelyä, jotta eurooppalaiset yritykset voivat kasvaa, innovoida ja työllistää.
Kansainvälisen kaupan valiokunnassa pyrin tukemaan talouspolitiikkaa, joka lisää Euroopan strategista omavaraisuutta, turvaa tuotantoketjuja ja vahvistaa kilpailukykyä globaalissa toimintaympäristössä. Euroopan on vähennettävä Kiina-riippuvuuttaan, ja vahvistettava omia kauppapoliittisia välineitään.
-
Puheenvuorot - Lasten värvääminen järjestäytyneen rikollisuuden palvelukseen (keskustelu) - Mika Aaltola - Keskiviikko 20. toukokuuta 2026 - Strasbourg - Lopullinen versio
on 21 toukokuun, 2026 at 2:52 pm
Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Puheenvuorot - EU:n hallinto paineen alla – toimielintason vastaukset maailmanlaajuisiin haasteisiin (keskustelu) - Mika Aaltola - Tiistai 19. toukokuuta 2026 - Strasbourg - Lopullinen versio
on 20 toukokuun, 2026 at 7:10 pm
Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Video parlamentin jäsenen puheesta - Lasten värvääminen järjestäytyneen rikollisuuden palvelukseen - Mika Aaltola - Keskiviikko 20. toukokuuta 2026 - 20:02 - Strasbourg
on 20 toukokuun, 2026 at 6:15 pm
Videon kesto : 1'23''Vastuuvapaus : Täysistuntokeskustelujen tulkkauksen tarkoituksena on helpottaa viestintää, ei muodostaa luotettavaa pöytäkirjaa keskusteluista. Vain alkuperäinen puhe tai sen tarkistettu kirjallinen käännös on luotettava versio.Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Video parlamentin jäsenen puheesta - EU:n hallinto paineen alla – toimielintason vastaukset maailmanlaajuisiin haasteisiin (keskustelu) - Mika Aaltola - Tiistai 19. toukokuuta 2026 - 14:00 - Strasbourg
on 19 toukokuun, 2026 at 12:10 pm
Videon kesto : 1'22''Vastuuvapaus : Täysistuntokeskustelujen tulkkauksen tarkoituksena on helpottaa viestintää, ei muodostaa luotettavaa pöytäkirjaa keskusteluista. Vain alkuperäinen puhe tai sen tarkistettu kirjallinen käännös on luotettava versio.Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Puheenvuorot - Sudanin unohdettu humanitaarinen kriisi: jo kolme vuotta jatkunut konflikti (keskustelu) - Mika Aaltola - Keskiviikko 29. huhtikuuta 2026 - Strasbourg - Lopullinen versio
on 30 huhtikuun, 2026 at 3:46 pm
Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Puheenvuorot - EU:n strategia vastauksena meneillään olevaan Lähi-idän kriisiin ja kriisin vuoksi energian hintoihin ja lannoitteiden saatavuuteen kohdistuviin vaikutuksiin (yhteiskeskustelu) - Mika Aaltola - Keskiviikko 29. huhtikuuta 2026 - Strasbourg - Lopullinen versio
on 30 huhtikuun, 2026 at 3:42 pm
Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Video parlamentin jäsenen puheesta - Sudanin unohdettu humanitaarinen kriisi: jo kolme vuotta jatkunut konflikti (keskustelu) - Mika Aaltola - Keskiviikko 29. huhtikuuta 2026 - 21:06 - Strasbourg
on 29 huhtikuun, 2026 at 7:20 pm
Videon kesto : 1'12''Vastuuvapaus : Täysistuntokeskustelujen tulkkauksen tarkoituksena on helpottaa viestintää, ei muodostaa luotettavaa pöytäkirjaa keskusteluista. Vain alkuperäinen puhe tai sen tarkistettu kirjallinen käännös on luotettava versio.Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Puheenvuorot - Demokratian selviytymiskyvyn tukeminen Armeniassa (keskustelu) - Mika Aaltola - Tiistai 28. huhtikuuta 2026 - Strasbourg - Lopullinen versio
on 29 huhtikuun, 2026 at 6:17 pm
Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Video parlamentin jäsenen puheesta - EU:n strategia vastauksena meneillään olevaan Lähi-idän kriisiin ja kriisin vuoksi energian hintoihin ja lannoitteiden saatavuuteen kohdistuviin vaikutuksiin - Mika Aaltola - Keskiviikko 29. huhtikuuta 2026 - 11:34 - Strasbourg
on 29 huhtikuun, 2026 at 9:50 am
Videon kesto : 1'23''Vastuuvapaus : Täysistuntokeskustelujen tulkkauksen tarkoituksena on helpottaa viestintää, ei muodostaa luotettavaa pöytäkirjaa keskusteluista. Vain alkuperäinen puhe tai sen tarkistettu kirjallinen käännös on luotettava versio.Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
-
Video parlamentin jäsenen puheesta - Demokratian selviytymiskyvyn tukeminen Armeniassa - Mika Aaltola - Tiistai 28. huhtikuuta 2026 - 21:46 - Strasbourg
on 28 huhtikuun, 2026 at 8:05 pm
Videon kesto : 1'19''Vastuuvapaus : Täysistuntokeskustelujen tulkkauksen tarkoituksena on helpottaa viestintää, ei muodostaa luotettavaa pöytäkirjaa keskusteluista. Vain alkuperäinen puhe tai sen tarkistettu kirjallinen käännös on luotettava versio.Lähde : © Euroopan unioni, 2026 - EP
Eurooppa ei voi enää ulkoistaa turvallisuuttaan.
Suomi on Pohjolan linnake – etulinja.
Venäjä on pysyvä haastaja.
Transatlanttinen liitto on epäsymmetrinen – Euroopan on rakennettava oma selkäranka.
– Mika Aaltola
ota yhteyttä
Suomea ja Euroopan Unionia tehdään yhdessä. Ota yhteyttä ja vaikuta.



