Eurooppalaisen puolustuksen modernisaatioon on tartuttava

Venäjän sodan seurauksena Euroopassa on käynnistynyt puolustuksen modernisaatio. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten yhtäällä EU:ssa on ymmärretty puolustuskapasiteetin kestämätön tilanne ja toisaalla tarve korvata Ukrainalle annettu tuki uusilla sekä laadullisesti paremmilla asejärjestelmillä. Sota on herättänyt monet ja muistuttanut siitä, miksi omaan puolustukseen kannattaa panostaa jo rauhan aikana. Eurooppalaiset, kuten myöskin amerikkalaiset, ovat sodan kolmantena vuonna havahtumassa kansallisten varojen ja varastojen ehtymiseen.

Pitkä kulutussota vaatii veronsa, varsinkin jos siihen ei ole varauduttu. Myöskin tuki Ukrainalle edellyttäisi oman tuotannon ripeää ylösajamista. Molemmat näistä ovat olleet lähtökohtaisesti vaikeita asioita eurooppalaisille. Onneksi kun varoja sekä keinoja on ryhdytty määrätietoisesti etsimään, on niitä myös löytynyt. Yksittäiset jäsenmaat, kuten Tšekki, ovat olleet aktiivisia löytääkseen vaikkapa tykistöammuksia Ukrainalle. EU on myös rahoittanut ammusten yhteishankintaa ja Euroopan puolustusteollisuuden tuotannon kasvattamista. Maaliskuussa komissio puolestaan valmisteli EU:n ensimmäisen puolustusteollisuusstrategian.

Liikettä on siis havaittavissa, vaikka hidasta se onkin. Samaan aikaan Venäjä kiertää länsimaiden öljypakotteita ja tuo pakotteiden alaista teknologiaa Keski-Aasian maiden ja Kiinan kautta. Historioitsija Timothy Snyder hiljattain varoitti, miten Euroopassa eletään nyt vuotta 1938. Ukrainalaiset auttavat meitä välttämään joutumisen vuoteen 1939 ja seuraavaan suursotaan. Tähän tilaisuuteen meidän on tartuttava ennen kuin on myöhäistä ja siksi uudet ajatukset siitä, kuinka EU voi vahvistaa puolustustukeaan Ukrainalle, ovat nyt tarpeen. Olennaista on katsoa nyt käytettävissä olevia vaihtoehtoja ja niiden tehostamista. Euroopan rauhanrahasto on pidettävä vahvana, Euroopan investointipankin (EIP) roolia laajennettava sekä Venäjältä jäädytetyt varat ja niiden tuotot ohjattava Ukrainan tueksi.

Euroopan rauhanrahastosta jäsenmaatmaat voivat saada kompensaation Ukrainalle annetusta avusta. Tukea ei siis ainoastaan anneta, vaan vastineeksi saadaan varoja, joita voidaan käyttää uusiin hankintoihin. Ongelmana on ollut, ettei Euroopan puolustustarvikesektori pysty käynnistämään laajamittaista aseiden ja ammusten tuotantoa kovin nopeasti. Rahaston sääntöihin kirjattu tahtotila on, että suurin osa hankinnoista suuntautuisi Eurooppaan. Rauhanrahaston lisäksi suunnitelmissa on käyttää vastaaviin tarkoituksiin Euroopan investointipankkia, joka olisi paras mahdollinen rahoittaja puolustusteollisuuden eri yrityksille.

Myöskin Euroopan vakausmekanismi tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden. Se luotiin aikoinaan maiden kohtaamia talous- ja pankkikriisejä varten. Nyt mantereemme vakautta uhkaa Venäjä, joten olisi suhteellisen luonnollista, että varoja käytettäisiin puolustukseen siellä, missä sitä tarvitaan. Tarvittaessa Euroopan vakausmekanismia voitaisiin jopa käyttää sääntöjä muuttamalla, Ukrainan tukemiseen. Vakausmekanismin puitteissa olisi noin 80 miljardin euron pääomaa, josta varmasti voisi perustellusti löytyä apua Ukrainalle.

Uudet eurooppalaiset puolustuksen suuntaukset on syytä nähdä pitkäaikaisina. Sellaisina ne avaavat mahdollisuuksia myös Suomen puolustukselle ja teollisuudellemme, joita ei kannata ohittaa. Kyse on myös mitä suurimmissa määrin solidaarisuudesta meitä kohtaan kun huomioimme kiristyneet olosuhteet ja maantieteellisen sijaintimme. Etulinjan Nato-maana jaamme monia jäsenmaita suuremman riskin ja hoitamalla oman tonttimme, mahdollistamme muillekin kuin itsellemme rauhan. Tämän päälle olemme unionissa nettomaksaja eli hoidamme myös taloudellisen vastuumme. Huomattava Venäjä taakkamme sekä riitä koituvat riskit meille ja valtion resurssipulat vaikeina taloudellisina aikoina ovat tosiasia, joka oikeuttaa Suomen olemaan aktiivinen Brysselin suuntaan tasapuolisuuden nimissä. Pohjolan linnoitustyötä on syytä tehdä myös EU:ssa, josta meille olisi varmasti saatavaa investointituen muodossa niin huoltovarmuuteen, infrastruktuuriin kuin puolustusteollisuuteen.

Mika Aaltola

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *