EUROPARLAMENTAARIKKO

MIKA AALTOLA

Työ parlamanetissa

Suomen ja Euroopan turvallisuuden vahvistaminen

Euroopan turvallisuusympäristöä koetellaan jatkuvasti. Minulle on selvää, että Suomen ja koko Euroopan turvallisuus on asetettava päätöksenteon ytimeen. Haluan vahvistaa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintakykyä, jotta Eurooppa kestää myös tulevien kriisien paineet.

Ulkoasiainvaliokunnassa korostan olennaisiin turvallisuuskysymyksiin keskittymistä, sekä Suomen ja Pohjoismaiden näkökulmien huomioimista. Euroopan on rakennettava vahva huoltovarmuus, kilpailukykyinen puolustusteollisuus ja selkeä strateginen suunta. Ukrainan tukeminen on minulle myös pitkäjänteinen sitoumus. Kyse on koko Euroopan turvallisuudesta.

Demokratian puolustaminen

Demokratian puolustaminen on keskeinen prioriteettini. Venäjä ja muut autoritaariset toimijat pyrkivät parhaillaan horjuttamaan eurooppalaista yhtenäisyyttä ja heikentämään kansalaisten luottamusta demokratiaan erilaisin keinoin. Epävakaassa maailmassa eurooppalaisen yhteistyön ja yhteisten arvojen puolustaminen on tärkeämpää kuin koskaan.

Eurooppalaista demokratian kilpeä käsittelevässä valiokunnassa varmistan, että EU:n strategia ulkoisten uhkien torjumiseksi on ajantasainen ja tehokas. Demokratiaa tulee vahvistaa tukemalla tiedettä, mediaa, ja asettamalla tiukkoja sanktioita niille toimijoille, jotka harjoittavat ulkoista vaikuttamista ja disinformaation levittämistä.

Eurooppalaisen kilpailukyvyn parantaminen

Euroopan kilpailukyky ja turvallisuus kulkevat rinnakkain. Riippuvuus autoritaarisista toimijoista, epäreilu kilpailu ja raskas byrokratia heikentävät eurooppalaisen talouden menestymismahdollisuuksia. Haluan keventää sääntelyä, jotta eurooppalaiset yritykset voivat kasvaa, innovoida ja työllistää.

Kansainvälisen kaupan valiokunnassa pyrin tukemaan talouspolitiikkaa, joka lisää Euroopan strategista omavaraisuutta, turvaa tuotantoketjuja ja vahvistaa kilpailukykyä globaalissa toimintaympäristössä. Euroopan on vähennettävä Kiina-riippuvuuttaan, ja vahvistettava omia kauppapoliittisia välineitään.

Euroopan parlamentti

Työ Parlamentissa

3
Mietinnöt &
Lausunnot
Lainsäädäntötyö ja kannanotot EU:n turvallisuus- ja ulkopolitiikassa
25
Päätöslauselma-
esitykset
Aloitteet Euroopan parlamentin kannan muodostamiseksi
42
Puheenvuorot
Täysistunnossa ja valiokunnissa käytetyt puheenvuorot

SEURAA työtäni

 Eurooppa ei voi enää ulkoistaa turvallisuuttaan.

Suomi on Pohjolan linnake – etulinja.

Venäjä on pysyvä haastaja.

Transatlanttinen liitto on epäsymmetrinen – Euroopan on rakennettava oma selkäranka.

– Mika Aaltola

ota yhteyttä

Suomea ja Euroopan Unionia tehdään yhdessä. Ota yhteyttä ja vaikuta.