Keitä me olemme, ja mihin olemme menossa? Suomen kirjallisuuden helmet antavat kysymykseen ajattomia vastauksia. Juhani Ahon teos Juha (1911) tarjoaa vastauksia myös tähän päivään. Me mietimme, onko Venäjän aggressio Ukrainassa Vladimir Putinin sota, Venäjän sota vai venäläisten sota?

Suomessa asia on akuutti ja samalla metafyysinen. Sitä on jouduttu kysymään vuosisatojen ajan, kun rajankäynti Venäjään ja venäläisiin on ollut brutaali tosiasia. Se on suomalainen Venäjä-kysymys. Venäjän raja on merkitykseltään perustavanlaatuinen, miltei mytologinen.

Juhani Ahon teos on iätön myös siksi, että tapahtumien aikakausi jää hämärään, vaikka teos on näennäisen historiallinen. Ehkäpä kirjoittaja koki kirjoittavansa samalla mielellä kuin presidentti Mauno Koivisto kirjoitti Venäjän ideasta – miltei muuttumattomasta toimintaperiaatteesta. Aikakauden asettaminen aikajanalle ei siten ole keskeistä. Paikka ei jää määrittämättömäksi. Teos tapahtuu Suomen ja Venäjän rajaseudulla kauan sitten tai juuri nyt.

Juha on yritteliäs ja työteliäs kaskenraivaaja, jonka pihapiiri ei tunne ylellisyyttä. Juhan rakastettu Marja ajautuu vuosia kestävälle harharetkelle rajan toiselle puolelle, koska Venäjä houkutti häntä kaikessa juhlassaan, loistossaan ja yltäkylläisyydessään. Juha taasen jää paikalleen Suomeen kaivaten nuorikkoaan.

Kolmiodraamassa paratiisin käärme on Shemeikka rajan takaa. Hän on huikentelevainen naistenmies, mutta myös äveriäs kauppias. Marjan kaipaus johonkin parempaan kokee täyttymyksensä, ja hän lähtee kauppiaan mukaan odottaen onnensa toteutumista. Mutta äkkiä Marja huomaa olevansa pelkästään yksi miehen monista jalkavaimoista ja joutuneensa käytännössä orjan asemaan.

Synnytettyään Shemeikalle lapsen Marja palaa harharetkeltään Juhan luokse ja takaisin olosuhteisiin, joista oli karkuun lähtenyt. Juha ja Marja käyvät rajan takana hakemassa lapsen takaisin, ja Shemeikka saa opetuksensa.

Romaanissa selviää myös se, ettei Marjaa ryöstetty, kuten Juha oli halunnut ajatella, vaan hän lähti vapaaehtoisesti. Juhaa painaa tämä ristiriita. Hän on katajaisen kansan kasvatti, jolle on leimallista isänmaallisuus, uutteruus ja hiljainen vastarinta sortajia kohtaan. Jännite jää ratkaisematta. Miksi Marja lähti, ja mikä houkuttaa rajaa ylittämään? Mikä Venäjässä houkuttaa, ja miksi raja on syytä pitää eheänä?

Romaanin voi lukea myös kokoavana kansallistarinana. Sen opetus on, että harharetkeltä voi palata. Pitää olla kärsivällinen Venäjän lumoihin joutumisen kanssa, ja odotus palkitaan, kunhan synnyinmaa pysyy rakkaana ja vapaana, vaikka se olisikin köyhä.

Teos on myös omaelämäkerrallinen. Aho tuo oman elämänsä kolmiodraaman rivien väliin. Hänellä oli vaimonsa lisäksi myös suhde tämän siskoon. Kolmiodraama oli julkinen salaisuus. Kirjailijassa oli Shemeikkaa ja Juhaa samassa persoonassa. Hän oli uuttera ja nöyrä Juha, mutta myös irrationaalinen ja orjuuttava rajantakainen Shemeikka.

Irrationaalinen Venäjä sekä maan orjat ja orjuuttajat ovat Aholle romaanin keskiössä. Maan luonne, modus operandi, on erilainen. Se on hyvä pitää rajan takana, muuten se korruptoi, koska myös Suomen luonteessa on ristiriitainen piirre, joka halajaa toiveikkaana Venäjää.

Omassa ajassamme Ahon romaani kertoo iätöntä tarinaa harharetkistä ja kurkottamisesta rajan taakse. Ehkäpä romaanin ytimessä on jännite eri piirteiden välillä. Irrationaalisen hetken hekuman, Venäjän viettelyksen sekä krapulaisen kotiinpaluun välillä.

Nyt ajassamme vallitsee kotiinpaluu poikkirajallisuuden harharetkiltä. Mutta mikään ei ole ikuista, koska piirteet säilyvät ja houkutus avautuu jälleen kerran. Näin Ahoa voi tulkita sekä sallia hänen antaa rahtunen viisautta Suomen ulkopolitiikan ajallisiin trendeihin tässä ja nyt.

Juhan suhde rajaan ja sen ylittämiseen on kiusaava ja jännitteinen. Sitä sävyttää alitajuinen houkutus, jota pitää kurissa syvä kansalaisuskonnollinen tunnollisuus. Tämän tunnollisuuden puolesta teos loppujen lopuksi puhuu. Romaanin opetus kallistuu isänmaallisen moraalin puolelle. Tämä moraali vaalii rajaa ja kehottaa kiusauksen voittamiseen aina kussakin ajassa.

Rajan takainen maa puolestaan näyttäytyy rajattomana. Se ei kunnioita Juhan nöyryyttä vaan pyrkii sotkemaan hänen elämänsä. Muttei romaani liialti syyllistä. Se tyytyy toteamaan loputtoman dynamiikan henkilökohtaisella sekä iättömällä tasolla. Juha on tarkka omastaan siinä, missä Shemeikka ei ole, eikä se ole loppujen lopuksi Shemeikan vika. Hän vain on oman maansa kasvatti, jolle raja on rajaseutu ja Juhan oma on vain haltuun otettavissa oleva seikka.

Tässä ajassa Juha olisi huolissaan siitä, mitä Venäjä voi irti saada. Hän pyrkisi kiinnittämään asiat vahvasti ja estämään sen, että raja nähtäisiin liukuvana piirteenä. Hän rakentaisi raja-aitaa ja linnoittaisi Suomea idän uhkaa vastaan. Hän kavahtaisi muita poikkirajallisempia moraaleja. Hän kamppailisi yksinkertaistavan mutta eheän ajattelun puolesta, koska hän tiedostaisi idän lumon viettelevän vaikutuksen rajan tällä puolen. Hän olisi ollut se syy, miksi Suomen puolustusta ei ajettu alas ja miksi Suomessa on nyt maailman korkein maanpuolustustahto. Toisaalta hänellä olisi ristiriitoja. Hänen nuorikkonsa Marja oli kotoisin toiselta puolelta rajaa, sieltä mistä Shemeikka. Ei hän täysin ehdoton ja eheä olisi.

Hän olisi myös levoton. Hän tietää, että ansoja ja tunnemylläkkää on edessä, ja ymmärtää, miten vietteleviä poikkirajallisemmat uskomukset ovat myös hänelle itselleen, kun niille syntyy liiaksi tilaa.

Essee julkaistu Helsingin Sanomissa 19.11.2023